Monthly Archive for huhtikuu, 2011

ZAZA! LAINAHÖYHENISSÄ

Aloitamme syksyn todellisella musikaalien herkkupalalla, joka on täynnä höyheniä, glitteriä ja paljetteja!
Lähdemme tiistaina 6.9. klo 19 katsomaan Neil Hardwickin ohjaamaa musikaalikomediaa LAINAHÖYHENISSÄ. “Luvassa on todella häikäisevä show, näyttäviä tanssinumeroita, ihana tarina, romantiikkaa ja ennen kaikkea riemastuttavaa huumoria. Yökerhomaailmaan sijoittuva musikaali esittelee Santeri Kinnusen ja Pertti Koivulan pariskuntana, joiden poika suunnittelee avioliittoa äärikonservatiivisen senaattorin tyttären kanssa.”

Paikka: Arena-näyttämö, Hämeentie 2, Helsinki

Tule mukaan yksin tai yhdessä ystävän kanssa!

Liput 45 euroa (normaalihinta 46 euroa).

Varaa lippusi Eila Jaakkolalta p. 09-645276. Ole nopea, sillä lippuja on rajoitettu erä.

KEVÄTKOKOUSUUTISIA

Kevätkokous pidettiin 14.4.2011 IDHairilla. Illan aluksi kouluttaja Heidi Alastalo kertoi IDHairin uutuuksista ja antoi kampausvinkkejä. Lisäksi nautimme IDHairin tarjoaman runsaan iltapalapöydän antimista.

Kokouksessa käsiteltiin mm. sääntöjen 7§:ssä olevat asiat, kuten toimintakertomus vuodelta 2010, tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin hallitukselle tili- ja vastuuvapaus.

Hallituksen jäsen Sanna Tapanila on estynyt toimimasta yhdistyksen hallituksessa ja jättänyt eronpyyntönsä hallitukselle 6.4.2011. Hallitus hyväksyi eronpyynnön kokouksessaan 6.4.2011. Kevätkokous valitsi yksimielisesti jäljellä olevalle kaudelle hallituksen jäseneksi Paula Riikolan. Paula on toiminut yhdistyksen hallituksessa monia vuosia.

Helsingissä 24.9.2011 pidettävään Suomen Hiusyrittäjien liittokokoukseen valittiin edustajiksi Eila Jaakkola, Maisa Hirvonen, Kirsi Rammo, Paula Riikola, Ari Toivonen ja Aija Toivonen, sekä varajäseniksi Rauni Kurkela ja Helena Karling.

Kevätkokouksessa keskusteltiin pitkään yhteistyöstä ammattikoulujen kanssa. Erityisesti paneuduttiin työssäoppijoiden hakuprosessiin, jota olisi syytä tehostaa esim. muualla maassa käytössä olevalla “CV:llä”, josta ilmenee mitä työssäoppija jo pystyy tekemään. Samoin toivottiin otettavan kantaa siihen, että työssäoppijat ovat liian myöhään liikkeellä hakiessaan paikkaa.

••HIUSKUVAUSWORKSHOP•• REUNANEN PHOTOGRAPHY STUDIOLLA HELSINGISSÄ

Reunanen Photography järjestää hiuskuvausworkshopin 9.5 & 16.5. & 23.5.

Kuvaa hiuskuvasi itse omalla kamerallasi, kokeneen ammattilaisen opastuksella.
Workshopin idea on se, että lopputuloksena sinulla on hienot kuvat omasta mallistasi, hyvä fiilis ja karttuneet taidot!

Kurssi on tarkoitettu hiuskuvauksesta kiinnostuneille valokuvauksen harrastajille.
Voit olla kampaaja, joka haluaa kuvata oman työnsä.
Voitte myös olla kampaajan ja valokuvaajan muodostama työpari.

Jotta workshopista tulisi täysi hyöty, on jonkun tasoisesta valokuvauskokemuksesta apua.
Kalustovaatimuksena on kohtuullinen digijärjestelmäkamera.

Kouluttajat: valokuvaaja Juha Reunanen sekä näytöskoordinaattori/stylisti Tommi Peltonen.

Workshop auttaa sinua välttämään yleisimmät virheet sekä auttaa tuottamaan visuaalisesti mielenkiintoisia ja hyvälaatuisia hiuskuvia.

Lisätiedot: http://reunanen.net/workshop/workshop.html

Pääkaupunkiseudun Hiusyrittäjien jäsenenä saat workshopista 10 % alennuksen.

Lähde oppimaan kuinka puolustaa itseään!

Järjestämme itsepuolustusillan tiistaina 17.5. klo 18.30 alkaen.

Kurssin tarkoituksena on antaa perusedellytykset itsensä puolustamiseen käytännön tilanteissa. Kurssin aikana käydään läpi erilaisia uhkatilanteita ja toimintaa itsepuolustusta vaativissa tilanteissa. Osallistuminen ei vaadi superkuntoa vaan mukaan voi lähteä kaikki ikään, kokoon ja kuntoon katsomatta.

Jos varsinainen osallistuminen hirvittää, lähde katselu- ja kuunteluoppilaaksi.

Ota kaveri tai kollega mukaan ja lähde viettämään iltaa itsepuolustuksen parissa.

Opettajana toimii kokenut judoka Tomi Jaakkola.

Ilta on jäsenille ilmainen, ei-jäsenet maksavat 10 euroa.

Salin yhteystiedot:

BudoSport Kamppailukeskus:
Herttoniemi
Mekaanikonkatu 3 B 3. krs.
00810 Helsinki

Siilitien metroasemalta on lyhyt kävelymatka kamppailukeskukseen.

Sitovat ilmoittautumiset maanantaihin 9.5. mennessä joko sähköpostitse (pkshy.fi@gmail.com.), oheisen ilmoittautumislomakkeen avulla tai puhelimitse Maisa Hirvoselle p. 0500 412827.

Tapahtuman nimi*

Nimi*

Jäsenliike*

Puhelin*

Sähköposti

Lisätietoja

Hääkutsu sinulle ja ystävällesi

Tarjoamme Sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua Kirjurinluodon Kesäteatterin ennakkonäytökseen 10.06.2011 klo 18:00.

Tilaisuudessa on läsnä omien taiteilijoidemme lisäksi tunnettuja näyttelijöitä ja muita julkisuuden henkilöitä, sekä luonnollisesti valtakunnallinen lehdistö (mm. naistenlehtien toimittajia).

Tänä vuonna Kirjurinluodon Kesäteatteri on valinnut Suomen Hiusalan yrittäjät ja työntekijät kutsuttavaan erityisryhmään. Näin Sinulle avautuu erinomainen tilaisuus päästä henkilökohtaiseen kontaktiin edellä mainittujen tahojen kanssa.

Ennakkönäytöksen erikoishintainen lippu on 20,00 euroa/henkilö.
Lipputilaukset numerosta 040-415 6269 tai info@kirjurin.fi
Ilmoitathan tilauksen yhteydessä tunnuksen KÄH11

Liput ovat myynnissä 06.05.2011 saakka. Paikkoja on rajoitettu määrä ja liput myydään tilausjärjestyksessä.

Teatteriterveisin
KIRJURINLUODON KESÄTEATTERI
Maria Kuusiluoma & työryhmä

VUODEN PARTURI- JA KAMPAAMOASIAKAS

Suomen Hiusyrittäjien liittokokouksen yhteydessä on perinteisesti palkittu vuoden parturi- ja kampaamoasiakas. Tänä vuonna liittokokous järjestetään 24.9.2011 Helsingissä, joten meillä on mieluisa tehtävä valita vuoden asiakkaat!

Tule mukaan valitsemaan vuoden parturi- ja kampaamoasiakasta! Löytyykö juuri Sinun asiakaspiiristäsi parturi- tai kampaamoasiakas, joka mielestäsi täyttää kriteerit vuoden asiakkaaksi? Valintakriteerejä voivat olla esim. hiukset aina kunnossa, säännöllinen hiusten hoitaminen, persoona y.m ym. Jos näin on, ilmoita meille perusteluineen, miksi juuri asiakkaasi olisi vuoden asiakas!

Ehdotuksesi voit lähettää joko oheisella ilmoittautumislomakkeella tai postitse osoitteella Pääkaupunkiseudun Hiusyrittäjät ry / Salon Marinella, Uudenmaankatu 16-20, 00120 Helsinki.

Tapahtuman nimi*

Nimi*

Jäsenliike*

Puhelin*

Sähköposti

Lisätietoja